Oli hetki jolloin meno ei maistunu.

Mä tulin himaan duunista ja tarkotus oli ottaa pienet päikkärit. tai ei nyt päikkärit, mut 'ju: nou' mitä ihmiset tekee sängyssä, makaa selällään ja selaa facebookia. 

Sukulaistätien tekopyhiä päivityksiä, joku puolituttu taas raskaana, joku toinen on jossai lomamatkalla. Siinä samalla menetin loppuillan elämänhaluni. Tuli mielee kaikki murheet, tulevat eläinlääkärikulut ja 5sadan euron arvoset hammaskiskot millä yönarksuttelu saatais loppuu, tai olematta kuluttamatta mu hampaita. Kaikki maholline. Alko pännii kämpän sotkusuus, enkä saanu aikaseks lähettyy lenkille, vaikka peruin illan suunnitelmat kaverinki kaa. Voi suomenkielen kauniit ärräpäät ku ne kajahtaa huoneissa jotka vähän kaikuu ku ei oo saanu aikaseks sisustettuu kunnol ja hankittuu kaikkee mitä ei tarttis mut mitkä näyttäis siistiltä insta kuvissa. 

Ja nyt päästään tarinan onnelliseen loppuun. Mä söin ja kaikki alko taas näyttää paremmalt. 

Verensokeri kuntoo, ja hei sisko, meno taas maistuu. 

Tarinan opetus on se et millon sitä oppis et pitää syyä ennenku kiroo loppuelämänsä sinne minne se ei kuulu.